perjantai 25. marraskuuta 2011

Jyväskylä KV + silmä- ja polvitarkki!

See Katriina Mäenpää.
Perjantaina lähdettiin Jullen ja Kassun kanssa junalla kohti Jyväskylää. Lauantain rotukehä vähän jännitti, Pappenilla karvanlähtö ja tuomarista ei mitään tietoa... Perjantai löhöiltiin hotellissa, Papu oli ensin vähän stressaantunut mutta sitten rauhoittui :)
Lauantaina aikainen herätys aamupalalle ja näyttelyyn, jossa junnut ja rotukehä meni sitten päällekäin... No, keskityttiin rotukehään jossa Pappen käyttäytyi vähän laiskasti luimukorvillaan. Mutta perushyvin esiintyi ja liikkui :) Tuomari sanoi pöydällä että koira on aika kookas ja mittasi,  tuloksesta en sitten tiedä :D Erin sai silti, johon ollaan tyytyväisiä vaikka sa:kin olisi kelvannut... :)

Julle ehti Papun kanssa junnukehään, kun kisaa nuoremmissa, hienosti JH2/28! Korvat oli tuomarinkin mukaan ainoa huono asia, pystypystypysty ja kaiken maailman lotinat Papulle ei enää tunnu auttavan muilla kuin mulla :D
Juliana Pirttisalo JH2
Kuva Katriina Mäenpää
Upee kalju Papu <3


Sunnuntaina Papu oli Noora Roinisen kanssa vanhemmissa ilman sijoitusta ja itse kisasin tällä kertaa Pipsa-havannalla. Pipsa oli hieman omistajan perään, mutta meni silti ihan hyvin! Pääsimme jatkoon, muttemme sijoituksille asti.




Torstaina Papu kävi porukoitten kanssa silmä- ja polvitarkeissa ell Pärnäsellä. Oli kuulemma silmiä tarkistaessa aluksi rimpuillut, ja sille oli jouduttu laittamaan kuonokoppa...Jotenkin tosi epäpapumaista... Mutta pääasia että homma meni sitten hyvin :) Silmät ja polvet todettiin täysin terveiksi, jee! Kasvattaja oli sanonut että nyt sitten koira jalostusuroslistalle, täytynee tässä jossain vaiheessa... ;)

Viron reissu!

Ei, en pahasti myöhässä kirjota...

Pappen starttasi Virossa Tarton KV:ssa ulkomaannäyttelyt. Hieno reissu oli kaiken kaikkiaan, koiranäyttelyt vain osa sitä ;) Perjantaina lähdettiin porukoiden ja Sannan kanssa matkaan. Lauantaina ekaa kertaa kehään....jännitys oli iiiiso kun tuomarin piti olla kamalan tarkka hampaista ja kaikesta. Mutta ei ollut...tuloksena nimittäin ROP kera SERTin ja CACIBin!!!!

Kisasin junnuissa kultaisella noutajalla, joka oli hieman hämillään isossa kehässä. Emme sijoittuneet, mutta taas lisää kokemusta itsellä ja koiralla :)






Sunnuntain tuomarista ei ollut mitään tietoja, joten jännitti todella paljon mennä kehään. Papua vastaan kilpaili sama uros kun eilenkin, monen maan valio, muttei viron. Tänään oli toisen uroksen vuoro voittaa, Papu näin ollen PU2 ja CACIBiksi vahvistuva vara! Esitin myös ruskean junnumittelin, joka sai rungon pituuden takia EHn. Kisasin Papulla vielä junnuissa ja ihme kyllä Papu ei ollut moksiskaan vaikka joutui kehäilemään isossa kehässä. Väsynyt Pappe oli oikein etevä ja sijoituimme yli 20 kilpailijasta neljänsiksi!

Upee reissu, kaikki tarttu matkaan mitä toivottiin! Serti ja cacib, plussana toinenkin <3  Seuraavaksi täytyy suunnata vissiin Latviaan, saa nähdä...


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Seinäjoki KV 29.10. - eka avoimen luokan näyttely!

Meni upeasti, muttei aivan tarpeeksi... :)

Lähdettiin aamulla Mirken ja Maurin kanssa kohti Seinäjokea, matka kului rauhallisesti rupatellessa. Papukin matkusti hienosti takana häkissä :--) Mv mitteleitä oli ilmoitettu 33 ja tuomariksi oli vaihtunut Susanne Wendell. Vähän kauhistutti mennä kehään, mutta kaikille uroksille ropsahtikin ERI. Avouroksia oli neljä, Papu selviytyi ykköseksi kera SA:n! PU-kehässä jännitti ihan järkyttävästi, ja kun Papu pistettiin kolmanneksi kahden valion jälkeen olin onnesta soikeana, kunnes.....tajusin kakkosen olevan vain Slovakian muotovalio :D Mutta hyvään tarkoitukseen ja oikealle koiralle meni sert ja Papulle sitten vara :) Hieno arvostelukin saatiin, hieno reissu eikä pahemmin harmita!


Kuva Emmi-Alisa Impponen

maanantai 10. lokakuuta 2011

Avoimen luokan koira ♥

Papulle tuli viime viikon maanantaina 3.10. kaksi vuotta täyteen ♥ Ihan hullua ilmoittaa tuota nyt sitten avoimeen luokkaan ja kutsua 'aikuiseksi' ;o Papu on nyt ilmoitettu Seinäjoelle ja Tarttoon molemmille päiville, mutta menee tänä vuonna myös Jyväskylään sertijahtiin jota todennäköisesti jatketaan ensi vuonna, pitäiskin katsella ens vuoden näyttelyitä jo vähän sillä silmällä... Sanna oli meillä viikonloppuna ja räpsi Papusta oikein kelpo kuvia ! Lopussa Papu esittelee vielä 'kehätaitojaan', ei ne mihinkään oo parissa viikossa rapistunut ;) Nlyhihna vaan vähän hassusti ja kaulakarvat menee vähän tyhmästi...
















tiistai 6. syyskuuta 2011

Vantaa KR

Lähdettiin perjantaina Jullen kanssa junalla kohti Hesaa, Sanna hyppäs Hämeenlinnasta kans kyytiin. Juliana meni Hannalle yöksi, mä Sannan kanssa Nealle. Perjantai-iltana vielä mentiin lenkille & koirapuistoon vuffejen kanssa. Papu oli kyllä naisista ihan sekasin :D

Lauantaina herättiin aikasin aamulla kattoon aussiet. Papu oli junnulainassa nuoremmissa Emma Holopaisella, heillä meni tosi hyvin! Papu käyttäyty hienosti, vaikkakin odotellessa tapojensa mukaan räksytti. Tuloksena pari oli hienosti JH2/12! Itse kisasin vanhemmissa 10kk Mimmi norfolkilla, vähän (tai no aika laillakin) oli säätöö mutta hihnan päässä ekaa kertaa norfolkki ja Mimmi ekaa kertaa virallisissa junnuissa ja vasta vauvahan hän on :) Päästiin kuitenkin jatkoon ja sain vahtokoiriksi partacollien ja amerikancockerspanielin. Molemmat ihania koiria <3 Loppujen lopuksi sijoituttiin JH4!

Lauantaina nlyn jälkeen mentiin vielä Ojankoon agilityyn. Papu jaksoi yllättävän hyvin nlypäivän jälkeen ja pitkän treenitauon jälkeen!




Ilta-auringossa <3

Sunnuntaina oli sitten Papun rotukehä ja jätkä meni vielä junnulainaan vanhempiin Essille. Ei se junnuissa enää jaksanut, roukehässä onneksi ihan ok. Odotin ihan oikeesti T:tä tai hylkyä, koska yksi jolla oli yhden hampaan puutos sai H:n. Mutta Papu repäsi luokkansa ainoana ollen rotunsa paras !

 Vanhemmissa oli varmaan n. 20 junnua. Päästiin Ricon kanssa ensin 9 parhaan joukkoon, jossa sain vaihtokoiraksi walesinsprinkun. Päästiin sitten vielä viiden parhaan joukkoon! Ja iloksemme sijoituimme ykkösiksi :) Bis junnu kehässä vastassa oli nuorempien voittaja Suvi Nousiainen cairnterrierillä. Alussa en saanut sitä yhtään toimimaan, kun se oli Suvin perään mutta sitten onnasi jotenkin. Toisena vaihtokoiraksi sain novascotiannoutajan, joka oli aivan ihana <3 Lopputulos oli JH1/1! Tuomarin kommentteina oli että esitän koiran rauhallisesti ja luonnollisesti, ja tykkäsi että esitin myös vapaasti. Ja vaihtokoirien kanssa meni kuulemma hyvin. Oli taas upee vklp <3





ROP Kultajyvän Kahvi Kehrä
VSP Nonita Onnen Tähti
(C.I.B SE MVA FI MVA
EE MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA
BALT JMVA JV-09 LVJV-10 EEJV-10 EEV-11) 


 

Tervakoski KV

Oltiin Sannalla yötä pe-la ja lauantaina Papu pääsi rotukehään :) MV mitteleitä oli 15. Nuorten luokassa oli Papun lisäks vaan Damirazin Neljäntuulen Salama, joka olikin ERI1 SA PU2 VASERT. Papu sai EH:n, mutta tuomarilla olikin aika tiukka linja. Syynä oli tällä kertaa vaan liian suora etuosa, yleensä sitä on kehuttu, joskus kyllä haukuttu ;) Mut kiva oli taas tavata muita mitteleitä ja ihmisiä :)


maanantai 22. elokuuta 2011

Kouvola ja Heinola

Lauantaina oli Kouvola KR, jonne mentiin Hämeenlinnan ja Riihimäen kautta Jullen kautta. Mentiin perjantaina Sannalle yöks, ja lauantaiaamuna suuntasimme Riihimäelle, josta saatiin Siniltä kyyti Kouvolaan. Kisasin junnuissa Sulo-mittelillä, ihana poika <3 Ihan hyvin se meni, vaikka poika olikin vähän mamman perään ja mä jotain säädin. Päästiin 10 parhaan joukkoon ja sain vaihtokoiraksi isovillakoiran. Se ei antanut koskea itseensä, joten seisotin vapaasti, joka meni ihan hyvin. L-kirjaimessa mulla oli liian kova vauhti ja meinasin mennä tuomarin ohi :D Tiputtiin siiten siinä vaiheessa. Mutta tyytyväinen oon :)


Lähdettiin kuudelta aamulla ajelemaan Heinolaan iskän kyydillä Jullen kanssa. Papun luokassa oli kolme koiraa, uroksia yhteensä 15 ja narttuja 5. Papu ja toinen luokastaan sai ERI:n, yksi EH:n. Papu hienosti voitti luokkansa ja sai SA:n! PU-kehässä oli varmaan seitsemisen koiraa. Kun Papu laitettiin ykköseksi, olin niin iloinen! Tuomari tuli onnittelemaan ja sanoi: "It's a little bit big, but very lovely". Kaiken kukkuraksi Papu oli ROP!


ROP Kultajyvän Kahvi Kehrä
VSP Thomdy Dom's Emperatriz Tizz
 Junnut alkoi yhdeltä, ja kisasin havannankoira Pipsalla. Pipsa ei oikein tahtonut liikkua ja oli mamin perään, mutta mielestäni meni silti ihan hyvin! Päästiin sitten jatkoon ja sain vahtokoiraksi astetta isomman kaverin; irlanninsusikoiran. Mutta ihan hyvin semeni, Bea antoi asetella aika hyvin ja liikekin meni ok, vaikkakin vähän laiskasti. Loppujen lopuksi sijoituimme Pipsan kanssa viidenniksi! Anni kisas Papulla ja he pääsivät kahdeksan parhaan joukkoon :) Oli tosi kiva viikonloppu kyllä!